DVD
Walt Disney Treasures: The Chronological Donald - The Chronological
Donald (1934-1941)

Nykyään Disneyn ollessa yhä useammin synonyymi keskinkertaisille
piirrosanimaatioille ja tyhjänpäiväisille perhe-elokuville,
on ilahduttavaa huomata yhtiön panostaneen myös vanhojen
klassikoidensa julkaisuihin. Enkä tarkoita tällä
pitkiä piirroselokuvia, vaan lyhyitä piirrettyjä,
joissa seikkailevat tutut Disney-hahmot Aku Ankasta Mikki Hiireen
ja Plutosta Hessu Hopoon.
Yhdysvalloissa suuren suosion saanut Walt Disney Treasures -sarja
saapui viime syksynä viimein Suomeen, kun Mickey Mouse in Living
Colour sekä Silly Symphonies julkaistiin dvd:llä. Ulkoisesti
julkaisut eivät ole amerikkalaisten veroisia (niissä on
numeroidut peltikotelot), mutta väliäkö sillä,
koska sisältö on tärkein ja näissä julkaisuissa
se on silkkaa rautaa.
Kesäkuussa ilmestyi itseni eniten odottama kokoelma, The Chronological
Donald. Kahdelle levylle on koottu kaiken kaikkiaan 36 Aku Ankka
-lyhytelokuvaa vuosilta 1934-1941 (lista elokuvista). Sarja alkaa
luonnollisesti Akun debyytistä Viisas Kana Kananen (The Wise
Little Hen, 1934 USA) ja jatkuu taukoamatta liki viiden tunnin ajan.
Tähän väliin mahtuu lukemattomia ikiklassikoita,
joiden ylöskirjaaminen veisi turhan paljon tilaa. Mutta älkää
huoliko, kyllä ne kaikki tutut Aku-lyhytelokuvat levyltä
löytyvät.
Kuvan laatu on hyvä. Vanhoille elokuville tyypillistä
rakeisuutta on mukana, samoin kuin muutama roskakin. Itseäni
ei moinen haittaa, sillä onhan elokuvilla ikääkin,
ja se joka moisen syyn vuoksi jättää julkaisun ostamatta,
voi samalla tarkistaa onko asenteensa aivan kohdallaan.
Ääniraita on Dolby Digital 2.0 ja se on ainoastaan englanniksi.
Hyvä niin, tämänkin julkaisun olisivat voineet pilata
surkeat dubbaukset, jotka vhs-aikakaudelta ovat vielä tuoreessa
muistissa. Ääniraita on hyvätasoinen.
Tekstityksiä on mukana kuusi (suomi, ruotsi, tanska, norja,
islanti sekä englanti). Elokuvien esipuhujana toimii Leonard
Maltin.
Ekstroja löytyy jonkin verran. Mukana on kuvakäsikirjoituksia,
studio-otoksia Akun tekemisestä, alkuperäispiirroksia,
lyhytelokuva The Volunteer Worker sekä dokumentti Clarence
Nashista, miehestä, joka antoi äänensä Aku Ankalle.
Julkaisun mukana tulee vielä kolme Aku Ankka -postikorttia.
Jos Akun seikkailut kiinnostavat ja tahdot parasta mahdollista
vastinetta rahoillesi, unohda aiemmat julkaisut ja osta hyllyysi
The Chronological Donald. Et tule pettymään.
teksti: © 2004 Kari Glödstaf

|