Kaupungin valot - City Lights (1931)

1930-luvulle tultaessa elokuvamaailma oli kokenut lyhyen historiansa suurimman mullistuksen. Äänielokuva oli lyönyt lopullisesti läpi ja mykkäelokuva oli painumassa hyvää vauhtia unholaan. Ainoastaan muutama ohjaaja vannoi enää edesmenneen tyylin nimeen, heidän joukossaan Charles Chaplin, joka ennusti äänielokuvavillityksen menevän nopeasti ohi. "En usko äänielokuvan elävän kuin kolme vuotta" sanoi Chaplin vielä vuonna 1931.

Henkilökohtaisesti Chaplin tunsi suurta epävarmuutta muutosta kohtaan, sillä jos hänen arvionsa äänielokuvan tulevaisuudesta osoittautuisi vääräksi, merkitsisi se väistämättä loppua niin Kulkurille kuin ehkä hänelle itselleenkin. Chaplin ei nimittäin ollut lainkaan varma, pystyisikö hän sopeutumaan elokuvamaailman uusiin toimintatapoihin. Chaplin aloittikin viidennen pitkän elokuvansa, Kaupungin valot (City Lights, 1931 Yhdysvallat), valtavan henkisen paineen alla tietäen, että siitä tulisi hänen liki kaksikymmentä vuotta kestäneen elokuvauransa suurin vedenjakaja.

Elokuvan tarina on yksinkertainen. Kulkuri tutustuu sokeaan, kukkia myyvään tyttöön, johon hän rakastuu. Kulkuri on valmis auttamaan tyttöä, jotta tämä pääsisi silmäleikkaukseen ja saisi näkönsä takaisin. Apua voisi tarjota juopotteleva miljonääri, jonka kanssa Kulkuri ystävystyy pelastaessaan miehen itsemurhalta. Valitettavasti hänen puoleensa on turha kääntyä, sillä heidän ystävyytensä kukoistaa ainoastaan juhliessa - selvänä ollessaan miljonääri ei ole Kulkuria tuntevinaankaan.

Totuttuun tapaansa Chaplin pyrki jälleen täydellisyyteen. Hän valmisteli elokuvan käsikirjoitusta yli vuoden ajan saamatta sitä lopullisesti valmiiksi vielä kuvaustenkaan alettua. Tytön ja Kulkurin kuuluisaa ensitapaamista kuvattiin yli kolmensadan oton verran, ennen kuin Chaplin oli tyytyväinen lopputulokseen. Kaikkein kuuluisinta oivallustaan, kuinka saada sokea tyttö luulemaan Kulkuria miljonääriksi, hän kehitteli mielessään yli vuoden päivät. Ongelman ratkaisu on lopulta yksinkertainen ja nerokas. Kun elokuva sai viimein ensi-iltansa tammikuussa 1931, oli Chaplin valmistellut sitä yli kolmen vuoden ajan. Lopputulos on kaiken vaivan arvoinen.

Kaupungin valot on ensisijaisesti suuri rakkauselokuva. Ensimmäistä kertaa Kulkuri kohtaa henkilön, jonka kanssa hän tuntee olonsa tasavertaiseksi ja joka ei naura hänelle. Heidän rakkauttaan ei haittaa edes epävarmuus siitä, rakastaisiko tyttö häntä, mikäli saisi näkönsä takaisin. Pyyteettömästi Kulkuri on valmis mihin vain, jotta voisi auttaa tyttöä. Heidän rakkaustarinansa on huomattavasti paremmin rakennettu ja toteutettu kuin esim. Paul Lenin Nauruihmisessä, jossa päähenkilöiden lähtökohdat olivat hyvin samanlaiset.

Vaikka pääpaino onkin rakkaustarinassa, on Kaupungin valot Chaplinin sen astisen filmografian kenties vakavin elokuva ja ensimmäinen, jossa hän otti suoranaisesti kantaa yhteiskunnassa velloviin epäkohtiin. Se valmistui kaksi vuotta Yhdysvaltojen laman jälkeen ja maassa, jossa oli miljoonia työttömiä, olivat luokkaerot kasvaneet entistä korostetuimmiksi. Chaplin esittää elokuvassaan yhteiskunnan kaksi sosiaalista ääripäätä: siinä missä tyttöä ja tämän isoäitiä uhkaa häätö muutaman maksamattoman dollarin vuoksi, jakelee upporikas miljonääri rahojaan ympäriinsä vailla huolen häivää. Chaplin itse oli syvästi huolissaan ihmisten yhä kasvavasta eriarvoisuudesta maailmassa, jossa raha ja valta sanelivat yksilön ihmisarvon ja halusi näyttää nämä räikeät epäkohdat elokuvassaan.

Ajankohtaisuudestaan ja vakavasta aiheestaan huolimatta Kaupungin valot ei ole otsa rypyssä rutistettua draamaa, vaan taattua Chaplin-laatua. Se on erittäin nautittava elokuva, jossa ei ole heikkoja kohtia. Tarina on rytmitetty taidokkaasti siten, että komiikkaa ja draamaa tarjoillaan tasapuolisesti ilman, että suvantovaiheita pääsee syntymään missään vaiheessa. Elokuvan tarina on täynnä tunnetta, aitoutta ja vilpittömyyttä ja koko toteutus hillittyä. Roolihahmot ovat toimivia kautta linjan ja näyttelijätyöskentely ehdottomasti mykän elokuvan parhaimmistoa, loppukohtaus puolestaan lukeutuu koko elokuvan historian kuuluisimpien ja hienoimpien joukkoon.

Koska äänielokuvan tulo pakotti näyttelijät hylkäämään aiemmat metodinsa ja opettelemaan vuorosanoja, oli Chaplinin vaikea löytää sopivaa naispääosanesittäjää vaativaan rooliin. Vasta kaksikymmentävuotiaan amatöörinäyttelijä Virginia Cherrilin pestaaminen rooliin osoittautui onnenpotkuksi, vaikka se ei siltä kuvausten aikana tuntunutkaan. Chaplin nimittäin riitautui tämän kanssa siinä määrin, että erotti hänet kuvausten aikana kertaalleen ennen kuin yhteinen sävel löytyi. Vaikka Cherrill onkin jäänyt Paulette Goddardin, Georgia Halen sekä Edna Purviancen varjoon Chaplinin suurista naisnäyttelijöistä puhuttaessa, lukeutuu hän siitä huolimatta tasavertaisena heidän rinnalleen. Cherrillin tulkinta sokeasta tytöstä on niin aito, tyylikäs ja taidokas, että väistämättä tulee mieleen, onko hän oikeastikin sokea. Myös pitkän elokuvauran tehnyt, miljonääriä esittävä Harry Myers on loistava roolissaan, varsinkin silloin, kun hän esittää humaltunutta. Chaplinin aiemmista elokuvista tutut Henry Bergman sekä Allan Garcia esiintyvät pienemmissä rooleissa.

Chaplinin huoli yleisön reaktioista osoittautui turhaksi, sillä ensi-illasta lähtien yleisö oli haltioissaan eikä kenellekään jäänyt epäselvyyttä, etteikö mykkäelokuva voisi vetää vertoja äänielokuvalle. Kaupungin valot oli yksi vuoden suurimmista menestyselokuvista ja sitä esitettiin elokuvateattereissa viikkokaupalla. Kaupungin valot jäi mykkäelokuvan viimeisiksi suuriksi menestyselokuviksi, tämän jälkeen ei Chaplinkaan tehnyt enää yhtään täysin puhdasta mykkäelokuvaa.