Kleopatra - Cleopatra (1963)

1950-luku oli elokuvateollisuudelle vaikeaa aikaa. Television räjähdysmäisen yleistymisen seurauksena katsojaluvut romahtivat. Houkutellakseen yleisön takaisin teattereihin, studiot keskittivät voimavaransa hulppeisiin spektaakkeleihin, jotka kuitenkin olivat hienosta ulkonäöstään huolimatta usein keskinkertaisia tai mitättömiä.

Spektaakkelit menestyivät hyvin, joten studiot halusivat tehdä niillä rahaa niin kauan kuin mahdollista. Vuosikymmenen loppuun mennessä monet mykän aikakauden suurteokset olivat filmattu uudelleen, joten olikin luonnollista, että jo vuosikymmeniä aiemmin erinomaisesti menestynyt tarina Egyptin kuningatar Kleopatrasta päivitettiin uuteen uskoon. Tuloksena Kleopatra (Cleopatra, 1963 USA, Iso-Britania, Sveitsi) oli mammutti, jonka tuotantokustannukset karkasivat täysin käsistä aiheuttaen 20th Century Foxille sen historian pahimman taloudellisen takaiskun.

Kleopatra on kunnianhimoinen kuningatar, joka päättää liittoutua Rooman kanssa lujittaakseen valtaansa. Parhaiten tämä onnistuu viettelemällä Rooman keisari Julius Caesar. Keisarin murhan jälkeen Kleopatra päättää liittoutua kenraali Markus Antoniuksen kanssa päästäkseen haluamaansa lopputulokseen.

Kleopatra lukeutuu edelleenkin elokuvahistorian kalleimpien elokuvien joukkoon. Tuhlattujen miljoonien avulla elokuvasta on saatu visuaalisesti kerrassaan häikäisevän upea. Oscar-palkinnoista kolme tulikin juuri tältä osa-alueelta (lavastus, puvustus, tehosteet), neljännen pystin elokuva sai kuvauksesta. Kaiken kaikkiaan se oli ehdolla yhdeksässä kategoriassa, hieman yllättäen jopa parhaan elokuvan palkinnosta.

Kleopatran elokuvalliset ansiot jäävätkin näyttävyyteen. Sisällöltään se on mitäänsanomaton draama, jonka mielenkiintoinen tarina on uhrattu tyhjänpäiväisyyden alttarille. Neljän tunnin aikana setvitään ihmissuhteita kuin saippuaoopperoissa konsanaan ilman, että mitään mieleenpainuvaa saadaan aikaan. Elizabeth Taylorin (Kleopatra), Rex Harrisonin (Julius Caesar) sekä Richard Burtonin (Markus Antonius) esittämät päähenkilöt jäävät yhdentekeviksi, eikä asiaa juurikaan paranna se, etteivät näyttelijät vaivaudu tekemään asialle mitään. Suuret ja intohimoiset tunteetkin pysyvät kätkettyinä vakan alle, vaikka juuri niitä tällainen elokuva tarvitsisi. Lopputulos onkin hajuton, väritön ja mauton.