Jalla! Jalla! (2000)

Ruotsalaisen elokuvan viimevuotinen menestyjä oli libanonilais-syntyisen Josef Faresin Jalla! Jalla! (2000 Ruotsi). Farellyn veljesten tapainen tarina kertoo hyväntahtoisen lämpimästi kahdesta puistotyöntekijästä ja heidän elämänvaiheista kesäisessä Ruotsissa. Elokuva keräsi kaiken kaikkiaan teattereissa yli 760 000 katsojaa, joka on myös ruotsalaisittain suuri luku. Suomessa Rentun ruusu tai Rukajärven tie ovat keränneet noin 300 - 500 000 katsojaa. Vaikka elokuvasta paistaa ammattitaidon puute sai se palkintoja monilla festivaaleilla ja oli ehdokkaana Guldbaggessa. Nyt Ruotsilla on Lukas Moodyssonin (Fucking Åmål) lisäksi toinen uusi nimi ohjaajien sarjassa, Fares.

Jalla! Jallan! kohdalla nimi Fares ei jää yksilötasolle, vaan leffassa näyttelee kaiken kaikkiaan 6 Faresta. Pääosassa Josefin veli Fares Fares ja isästä siskoihin ja isoäitiin muissa rooleissa. Örebrossa asuneet Faresit ovat kotoisin Libanonista, kuten elokuvan tarinakin kertoo. Näin juonen yksityiskohdat ja näyttelijöiden esiintyminen maahanmuuttajina käy automaattisesti. Jalla! Jalla! muistuttaa monessa mielessä parin vuoden takaista britti -elokuvaa East is East, joka kertoi pakistanilaisperheen sopeutumisesta 70 -luvun Britaniaan.

Jalla! Jalla! kuvaa lämmöllä ja huumorilla Roron (Fares Fares) ja Månsin (Torkel Petersson) ottamuksia ihmissuhteissa kolmenkympin korvilla. Roron libanonilainen perhe on kovasti naittamassa miestä hyvätuloisen Paulin siskon Yasminin (sädehtivä Laleh Pourkarim) kanssa. Samalla ruotsalainen Måns kokee länsimaisia miehuudenongelmia, kun sukupuoliset kanssakäymiset tyssäävät jorman lakkoiluun. Puistojenputsaajana hän katseleekin kateellisena, kun ankat parittelevat, niillähän tunnetusti on reiät sukupuolesta riippumatta. Miesten tiet kulkevat riistiin useamman vastaantulijan kanssa, joten farssimainen päätös on jo alkumetreiltä odotettavissa.

Jalla! Jallassa! on vikansa, jotka estävät sen hauskuuden ja Faresin yrityksien onnistumisen. Halvan ulkomuotonsa lisäksi elokuva ei luista näyttelijöiden saralla. Faresin perhe, Petersson ja Pourkarim ovat paikoin jopa surkeita, vaikka sitten katsoisi keltaisten lasien lävitse. En silti pane pahaksi, vaikka heistä osa näyttelisikin tulevissa ruotsalaistuotannoissa. Näin Roron tai Månsin hahmojen varaan paljolti rakennettu hauskuuttelu noloilla ja ikävillä tilanteilla jää puolivillaiseksi. Fiiliksien ollessa korkealla, saattaa Jalla! Jalla! naurattaa, mutta kriittisesti tarkasteltuna tarinasta ja näyttelijätyöstä ei voi sanoa montaa kiitoksen sanaa. Kulttuurieroilla irrotellaan nyt sopivissa määrin, mutta tilanteiden rakentelu hauskoiksi ei onnistu Josef Faresilta. Jalla! Jalla! haukotuttaa, vaikka lähes 800 tuhatta ruotsalaista katsoi sen.