Kaunis elämä - La Vita è bella (1997)

Kaunis elämä (La Vita è bella, 1998 Italia) on elokuva, jonka soisi jokaisen katsovan, jotta saisi myös erään toisenlaisen kuvauksen Toisesta Maailmansodasta.

Roberto Benignin ohjaama draama kertoo italialaisesta veijarista nimeltä Guido. Guido (Roberto Benigni Asterix ja Obelix vastaan Caesar) hoitaa kaikki asiat aina jossain mielessä valehtelemalla, vaikkakaan hän ei tekojen kautta joudukaan kärsimään. Guido pestautuu erään hiukan arvostetumman ravintolan tarjoilijaksi ja vaikka miehellä ei tunnukaan olevan suuria taitoja siinä työssä selviytyy mies palvelemisesta uskottavasti. Guido pelastaa kauniin naisen (Nicoletta Braschi) ampiaisilta, ritarillista, kuten myös myöhemmin hän sattumalta tutustuu tähän neitoon, kun meinaa kaahata tämän päälle pyörällään.

Elokuvan alkupuolisko onkin huomattavasti rauhallisempaa ja komediallisempaa mitä se loppupuolella osoittautuu. Juttu etenee siihen pisteeseen, että vuonna 1939, kun sota alkaa niin Guido joutuu lähtemään vaimonsa ja lapsensa kanssa keskitysleireille. Mies puhuu palturiaan myös lapselleen koko sodan ajan. Hän selittää, että he vain lähtivät kilpailemaan muiden (vankien) kanssa, kun voittaja saa täyteen 1000 pistettä hän voittaa panssarivaunun. Mies uskottelee pojalleen kaiken olevan aivan muuta mitä se onkaan sitten todellisuudessa, jopa sen, että muut vangit, jotka ammutaan viedäänkin kotiin, koska he olisivat huijanneet kilpailussa.

Keskistysleiri osuus on vaikuttava, sillä se käsittelee niinkin vakavaa asiaa kuin Hitlerin kaasukammioista aina vankien alistamiseen, mutta silti asian kaameus yritetään peittää Roberto Benignin "aina niin iloisella" -tyylillä. Elokuva on herkkä ja vielä niin arkaa asiaa koskeva kuvaus, vaikka koko Toinen Maailmansota olisikin ihan tuntematon asia voi elokuvan tunnelmaan päästä mukaan.

Itse en suuremmin ole kiinnostunut näin lempeistä ja "pehmeistä" draamoista, sillä harvemmin ne käsittelevät asiaa niin hyvin mitä Benigni on onnistunut tässä. Roberto Benignin Chaplin -osuudet ovat lähes esikuvansa tasoista splatstickiä, joka naurattaa katsojaa, kun sitten mies itse lisää ohjaana väliin vahvoja draama osuuksia on katsoja tainnutettu.