Lake Placid - tappaja syvyyksistä - Lake Placid (1999)

Joskus tuntuu siltä, että elokuvia tuodaan levitykseen ilman mitään syytä. Lake Placid - tappaja syvyyksistä (Lake Placid, 1999 USA, Kanada) kuuluu juuri näihin elokuviin, jotka olisivat voineet jäädä ainoastaan televisiokierrätykseen.

Elokuva ei ole edes "tämän vuoden krokotiili-elokuva", vaan pelkkä tylsä jännäri ryyditettynä Bridget Fondalla. Kimmokkeena elokuvan katsomiselle oli oletus, että elokuva olisi ollut huomattavasti parodiallisempi. Luulin, että Lake Placid olisi pilkannut juuri näitä tappajajännäreitä. Eipä pilkannut. Elokuva toistaa lähes täydellisesti "tylsän kauhuelokuvan" etikettiä.

Bridget Fondan esittämä paleontologi Kelly saapuu suurkaupungista tutkimaan suurta hammasta, joka löytyi tapetulta sukeltajalta. Jäljet johtavat Black Lake -nimiselle järvelle, jossa tapahtuu elokuvan aikana useita muitakin kuolemantapauksia. Toiset kuolevat "pää irti kehosta" -tyylillä ja toiset "alaruumis irti" -tavalla. Kun jo videoversion kansikin paljastaa, asialla on 10-metrinen krokotiili, joka näytetään filmilläkin jo alkumetreillä. Jännitys siis laskee.

Elokuvan pääosassa esiintyvä Bridget Fonda ei ole paljoakaan muuta kuin tyhmä ja mitäänsanomaton tapaus New Yorkista. Tummassa joukossa on Fondan lisäksi mm. Bill Pullmanin (Historiaa tehdään öisin) esittämä metsänvartija, joka (arvaa vain!) "rakastuu" Fondaan ja toisinpäin. Tällainenkin sitten piti saada tälle filmille. Eurooppalaista henkeä on tuomassa Brendan Gleeson (Braveheart - taipumaton, Alamaailman kenraali), joka on rumaa murretta välistä vääntävä sheriffi. Brittinä Alamaailman kenraalissa Gleeson onnistui suhteellisen hyvin, mutta oikein jenkki seriffinä. Suunsoittajana elokuvassa on Oliver Platt, joka uskoo krokotiilien olevan jumalia tms.

Elokuvan on kirjoittanut televisiossa töitä paiskinut David E. Kelley, joka on tuonot oman mausteensa Lake Placidiin. Hyvää ja huonoa. Lake Placidin erikoisimmat osuudet ovat juuri satunnaiset dialogit, joissa pääosin seriffi Gleeson ja joku toinen keskustelevat sarkastisesti sarkasmista. Näissä satunnaisissa kohdissa elokuva uskaltaa astua portaan ylemmäs, vaikka laskeutuukin välittömästi kaksi askelta alemmas. Toisaalla Lake Placid naurattaa sen älyttömissä kohtauksissa, joiden epätodellisuutta ei viitsitä edes peitellä. Elokuvan ohjaajasta Steve Mineristä ei tarvitse sanoa montakaan sanaa. Toivottavasti hän ei vain ala kyhäämään elokuvalle jatko-osaa. Päätös, kun oli sen mukainen.