Viimeinen
samurai - The Last Samurai (2003)
Entinen mahtava sotapäällikkö Nathan Algren on ajautunut
katkerana muistelemaan menneitä sisällissodan urotekojaan
intiaaneja vastaan turuille ja toreilla. Joukkonsa urhoollisesti
voittoon vienyt taistelija tuntuu enää vain varjoltaan
kertoessaan sotasatujaan lapsille. Meren toisella puolella Japanissa
eletään myös murrosvaiheessa, kun perinteiset samuraimiekat
kuin kunnia ovat saaneet väistyä tehokkaan ja teknisen
sodankäynnin tieltä. Nathan Algrenille tarjotaan kovapalkkaista
työtä, jotta hän kouluttaisi japanilaisista miehistä
sotilaita kivääreineen ja voittamaan keisarin valtaa uhkaavat
samurait.
Ensimmäinen taistelu sotureita vastaan saa verisen lopun.
Samalla kapteeni Algren vangitaan ja viedään korkealle
vuorille. Aika kuluu samuraikylässä hävityn taistelun
haavojen parantuessa ja kunniallisten sotureiden elämäntavan
oppimisessa. Samuraiden perinteet, kunnian arvostaminen ja miekan
käyttö herättävät Algrenissa muistoja omista
voitoista Gettysburgissa, Yhdysvaltain sisällissodassa.
Edward Zwickin uralta kannattaa nostaa hieno elämän mittainen
draamaelokuva Intohimon tuulet (1994). Isän ja kolmen pojan
väleistä kertonut elokuva oli väkevää Hollywood-draamaa
vanhimman veljen vaimon muuttaessa taloon ja rikkoessa miesten välejä.
Intohimon tuulien jälkeen Zwick on ohjannut Bruce Willisin
tähdittämän toimintatrillerin Poikkeustila (1998),
muut merkkipaalut kuuluvat miehet tuottajauralle (Traffic,
Rakastunut Shakespeare).
Viimeinen samurai (The Last Samurai, 2003 USA, Japani, Uusi-Seelanti)
on Zwickin tähän mennessä ehdottomasti suurin elokuva.
Tom Cruisen tähdittämä kaksi ja puolituntinen samuraidraama
esittää kehittyvän yhteiskunnan murrosta vaihteeksi
japanilaisympäristössä. Lennätinlankojen ja
kiväärien ottaessa paikkansa samuraisotureilta modernisoituvassa
Japanissa nousee väistämättä mieleen Sergio
Leonen Huuliharppukostajan sanoma rautateistä ja yksinäisistä
ratsastajista.
Itä tai länsi, Viimeisen samurain tarina kertoo muuttuvasta
maailmasta, jossa perinteet joutuvat väistymään tehokkaamman
ja nopeamman tieltä. Elokuvan kantava sanoma kerrotaan useaan
otteeseen, joten jokaiselle katsojalle käy selväksi minkä
vuoksi Cruisen esittämä Algren lähtee lopulta taisteluun
samuraiden rinnalla. Elokuvan lopputaistelu on sekä koskettava
että upea. Hevosella käydyssä taistelussa on aina
tunnetta enemmän mitä sotakoneilla käydyssä
surmaamisessa. Näin myös tässä elokuvassa samuraiden
hyökätessä tuliylivoimaa vastaan.
Viimeisen samurain tarina kasvaa hitaasti lopun mittoihin. Aikaa
on annettu mm. samuraiden arjen kuvaukselle, Algrenin tunteille
häntä hoitavaa kaunista Takaa (Koyuki) kohtaan sekä
uuden kulttuurin oppimiselle. Näistä kaukaiseksi jäävä
rakkaustarina Cruisen ja Koyukin välillä on paikoin päälle
liimattua, jonka olisi voinut jopa jättää kokonaan
elokuvasta pois. Itse seurasin välien kehittymistä pelolla
odottaen suhteen ajautuvan imeläksi pakkorakkaustarinaksi.
Tom Cruise (Magnolia,
Minotiry Report)
Aglrenin roolissa on, ei enempää, kuin odotusten mukainen
suorite näyttelijältä. Vain hetkittäin kohtauksen
sitä vaatiessa Algrenin hahmo kasvaa syvyyttä Cruisen
ansiosta.
Vaikka kunnon draama vaatiikin rauhallisempaa kehittelyä ja
Viimeisen samurain kohdalla aikaa on varattu vielä runsaammin,
ei tunnelma pääse latistumaan liikaa. Tästä
saamme kiittää mm. samuraipäällikköä
esittäneen Ken Watanaben ja Tom Cruisen välistä "vihollinen
ja johtaja"-suhdetta. Pääosin Japanissa ja Uudessa-Seelannissa
kuvattu elokuva on myös upeaa nähtävää
laajakankaalta. Elokuvan musiikki on kiitoksen arvoista ja saa kyyneleet
silmäkulmiin. Kokonaisuutena Viimeinen samurai on ulkoisesti
ja tarinaltaan oiva historiallinen draama, joka ei mokaa pahimmalla
tavalla muttei myöskään saa katsojassa aivan sitä
suurinta tunnetta esiin.
teksti: ©
2004 Raimo Miettinen

|