Minä ja Morrison (2001)

Suuren rummutuksen säestyksellä ensi-iltansa 4.1. saanut Minä ja Morrison (2001 Suomi) on tuottaja Markus Selinin kolmen elokuvan nipusta keskimmäinen. Nuorten aikuisten parisuhteita käsittelevistä elokuvista ensimmäinen oli Levottomat (2000). Elokuvan ohjasi ensikertalainen Aku Louhimies, Minä ja Morrison on Lenka Hellstedtin ensimmäinen pitkäelokuva, eikä vuonna 2004 ensi-iltansa saava kolmas elokuva ole poikkeus tässä asiassa. Minä ja Morrison perustuu Kata Kärkkäisen samannimiseen romaaniin, jota kirjailija tarjosi aluksi käsikirjoituksena Selinille, jonka tämä kuitenkin hyväksyi vasta sen valmistuttua kirjaksi.

Minä ja Morrisonin pääosissa näyttelevät tämän hetken tärkeitä suomalaisia näyttelijöitä. Naispääosassa aikuisuuden askeleita opettelevana Millana Irina Björklund on uurastanut viime vuosina ahkerasti valkokankaalla (Rukajärven tie, Levottomat), mutta miespääosan esittäjä Samuli Edelmann (Talvisota, Häjyt, Levottomat, Lomalla, Rölli ja metsänhenki) lyö hänet laudalta omilla esiintymisillään. Muissa pääosissa Minä ja Morrisonissa esiintyvät Akin (Edelmann) poikana Roope Karisto ja Millan kaverina Eva Röse. Elokuvan henkilögalleria jääkin vain muutamaan hahmoon, jolloin tarinan päähahmot saavat enemmän filmiaikaa.

Milla on nuori ja kaunis. Koulut ovat jääneet kesken ja nykyinen elämä sisältää viinapullojen kilinää ja klubien rytmiä. Elämänsä rappiolle päästänyt Milla haluaa elää vain hetkessä, eikä hän näin osaa katsoa askelta pidemmälle. Helsingin yöelämässä hän tapaa Akin, jolla on kaikki mahdollinen tarjottavana Millalle. Haaveet aurinkomatkasta Kiribatille tai Belizelle pehmittävät Millan, vaikka hän saakin tietää Akin asuvan poikansa Joonaksen kanssa kahdestaan. Akin haaveaurinkomatkan lentokone ottaa Millan ja vie nuoren naisen mukanaan leveyspiirien varjoisille autiosaarille. Minä ja Morrison on kahden aikuisen rakkaustarina, johon sotkeutuvat vastuuttomuus ja valheet.

Milla, Milla sun täytyy muuttuu... laulaa Anssi Kela samaisesta naisesta mistä elokuvakin kertoo. Elokuvan hittiainesta ei löydy pelkästään käsikirjoituksesta, vaan myös soundtrack'ltä, jonne on upotettu monia kotimaisia tämän hetken huippunimiä. Minä ja Morrison on selkeästi tulevan vuoden hittielokuva, jota ennakoi jo 40 000 katsojan ensimmäinen ensi-iltaviikko.

Lenka Hellstedtin Minä ja Morrison on käsikirjoituksia rustanneelta debyyttiohjaajalta suuri työ, pääosissa loistavia rooleja tehneet Edelmann ja Björklund ja elokuvan taustalla häärii Solar Filmsin suuria yleisömääriä tavoittelevat hankkeet. Minä ja Morrison tulee varmasti olemaan suosittu, mutta katsomiskokemus itselleni ei silti ollut kovin kummoin. Tarina ei eroa Levottomista pääpiirteittäin, mutta Minä ja Morrison on huomattavasti vakavampi ja jopa brutaali. Tähän vaikuttavat käsikirjoituksen luomat hahmot, joiden tunne-elämä puhkuu pakkasasteita. Näin katsoja kokee päähenkilön Millan korkeintaan epämiellyttävänä ystävänä, jonka elämää säälien katsoo vierestä. Akista elokuva ei tee missään vaiheessa läheistä ihmistä, vaan hahmo etääntyy loppua kohden. Silti elokuvan tarinassa on hetkiä, jotka sykähdyttävät. Kimmo Taavilan leikkaustyö on tasavahvaa tätä tukee Mark Stubbsin kuvaus.

Elokuva ei kuitenkaan ole kokonaisena kovin hyvä. Millan kasvudraamasta siirryttiin nopeasti Akin taustoihin ja lopulta tarina vielä palaa takaisin Millaan. Luonnollista kulkua, mutta liian hajallinen kokonaisuus. Henkilöhahmot etäisinä ja katkonaisessa tarinassa eivät ole tukemassa elokuvan luomaa tunnelmaa. Björklund ja Edelmann ilakoivat alasti, joka ei onneksi tuntunut päälleliimatulta, vaikkeivät kovin hyvissä rooleissa. Edelmann tekee kuitenkin ensimmäinen vakavan rakkausroolinsa, joka on tuolta veturimiehelle heiluttajalta uusi asia.