Pearl Harbor (2001)

Michael Bay muistetaan elokuvista Armegeddon ja The Rock, nyt myös Pearl Harbor (a.k.a. Pearl Harbour, 2001 USA). Pearl Harbor taas muistetaan suurista sotakohtauksista ja suuresta rakkaudesta Ben Affleckin, Josh Hartnettin ja Kate Beckinsalen välillä. Affleckin voimme muistaa Armageddonin oranssihaalarisista öljynporaaja-pelastajista Bruce Willisin joukoissa. Ja Armageddonhan oli Michael Bayn ohjaama elokuva, näin ympyrä sulkeutuu. Pearl Harbor on Bayn uusin elokuva, yksi suurimmista elokuvista vuonna 2001 näin rahallisesti mitattuna. Näyttelijäkaartista löytyy myös suuria "paloja": pääosasta Ben Affleck, lentäjä-ässä Alec Baldwin ja Tom Sizemore (Bringing out the Dead). Kaksi muuta kolmiodraaman osasta Josh Hartnett ja Kate Beckinsale ovat poikkeuksena täysin tuntemattomia. Rekvisiittana elokuvassa on mm. täysin oikeanlaisiksi rakennettuja sotalaivoja ja miljoonien hintaset 3-D -efektit. Koko elokuvan solmii pakettiin "elämää suurempi" -rakkaustarina, joka tarjoaa näin myös naissukupuolelle jotain.

Pearl Harbor ei ole aineksiltaan kovin kummoinen. Bay on pyrkinyt yhdistämään elokuvassaan James Cameronin Titanicin rakkauskertomusta ja Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryanin sotadokumentarismia. Näiden kahden elementin yhdistämänä elokuvalla pyritään tavoittamaan mahdollisimman suuri joukko katsojia, tarjolla on siis vähän kaikkea kaikille. Jenkkiyleisön kosiskeluun olisi tarvittu vain Vietnamin sodan kuvaus, mutta amerikkalaistukikohta Pearl Harbor saa nyt kelvata. Atlantin läntiselläpuolella elokuva keräsikin runsaat lipputulot ja keikkui listojen ykkösenä kesän alussa useita viikkoja.

Pearl Harbor oli siis Yhdysvaltojen tukikohta Tyynellämerellä, jonne Japani teki yllätyshyökkäyksen joulukuun alussa vuonna 1941. Hyökkäyksen onnistuttua yllättämään amerikkalaisetjoukot siirtyi "Tyynenmeren herruus" hetkellisesti japanilaisille. Näin Toiseen maailmansotaan oli osallistunut vielä kaksi uutta maata. Elokuva etenee vuodesta 1923 aina 1942 Tokion ilmapommitukseen seuraten kahden ystävyksen tarinaa huippulentäjinä. Toinen maailmansota jatkui elokuvan jälkeen vielä vuoteen 1945 asti, näin yhdysvaltalaisyleisölle annetaan vääränlainen kuva sodan kulusta ja päätöksestä. Eipä mitään uutta bush-valtiosta.

Elokuvan sankarit Rafe ja Danny (Affleck ja Hartnett) ponkaisevat Keski-Lännen viljapelloilta korkeuksiin armeijanleivissä. Rämäpäisempi R-R-Rafe liittyy vapaaehtoisesti brittien ilmavoimiin ja tippuu koneensa kanssa mereen. Toisella puolen tellusta tyttöystävä Evelyn (Beckinsale) saa kuulla rakkaansa menehtyneen, mutta onneksi Rafen paras ystävä Danny on heti lohduttamassa. Kenellekään ei jää epäselväksi eikä tule yllätyksenä, kun Rafe palaa hengissä Pearl Harboriin seurauksineen. Välillä elokuva kirjoittaa taas maailmahistoriaa.

Elokuvassa on vikana sen pateettisuus. Amerikka (Yhdysvallat) kuvataan tyypillisen suurena, kauniina ja voittamattomana, kuin setä Samulin propagandaa. Stars 'n' stripes liehuu myös taistelujen syövereissä melkein yhtä kauheasti kuin Mel Gibsonilla The Patriotissa. Entä millaisia pienet japanilaiset ovat? Tunteettomia, ilmeettömiä tappajia, syyllisiä koko Pearl Harborin tuholle, ainakin heidät kuvataan sellaisiksi. Olisin kaivannut elokuvan loppuun pientä tekstillistä yhteenvetoa Pearl Harborin tapahtumista ja tietämättömille jenkeillä muutama lause koko Toisen maailmansodan seuraavista vuosista. Näin säästytään muutaman vuoden päässä odottavalta aikuisiksi kasvaneiden nuorten väärältä luulolta maailmanhistoriasta.

Elokuva on historiallisten (epä)tosiseikkojen lisäksi suurta rakkaustarinaa ja suurta tietokone-efektien juhlaa. Mutta riittävätkö kalliit tietokonetehosteet pelastamaan tylsistyvän katsojan mielenkiinnon? Ei tällä kertaa, itse torkahtelin elokuvan toisella 1½ tuntisella. Pitkitetty elokuva kärsii siis todellakin turhista kohtauksista, tarpeettomista sivuhahmoista ja leikkattavaksi sopivasta päätöksestä. Sotaelokuvana Pearl Harborissa on pitkä taistelukohtaus kuin Sotamies Ryanissakin, mutta Harbor pitkittyy laahaavaksi melodraamaksi aina taisteluiden jälkeen. Eikä minulta enää riittänyt intoa seurata yli 30 minuuttiseksi paisuvaa päätaistelukohtausta, kun tätä ennen oltiin puudutettu katsoja penkkiinsä vaisulla draamalla. Masentavaa on se vielä, että elokuva jatkuu tämänkin jälkeen reilun tunnin.

Näyttelijöiden kohdalla ei ole suuria tunteita. Pääosissa Affleck, Hartnett ja Beckinsale tekevät masentavan epäkypsää tulosta. Vaikkei Affleck olekaan leveäleukainen machosankari ei miehen taisteluinto niin rakkaus- kuin sotatantereella tunnu kohoavan pilviin. Elokuvan kauheimman (tai siis huonoimman) suorituksen tekee naispääosanesittäjä Kate Beckinsale, jonka kömpelö olemus saa tuskastumaan. Ei mitään verrattuna Kate W.:n suoritukseen Titanicilla. Media ylisti elokuvan ensi-illan aikaan Dannyn roolissa esiintyvää Josh Hartnettia vähintään seuraavaksi suurtähdeksi, mutta siivet pois tältä "lentskarilta". Hartnettin pudottaa taivaalta huomattavasti lahjakkaampi (jo) tähti Leonardo DiCaprio, myös Titacilla taituroinut.

Pearl Harbor on varmasti sopiva elokuva teille, jotka katsotte vain muutaman elokuvan vuodessa. Silloin mieltänne ei haittaa Harborin muutamat tökeröt näyttelijät, imelä draama ja amerikkalainen mahtipontisuus ja uskon teitä miellyttävän taas elokuvan pitkä ja mahtava taistelukohtaus, Hartnettin sileä leuka ja elokuvakokoinen rakkaustarina. Puolet lyhyempänä voisin itsekin katsoa sen uudelleen DVD:ltä.