powered by FreeFind

 

Queen Kelly - Kuningatar Kelly - Queen Kelly (1928)

Paramountilta lähtönsä jälkeen Erich von Stroheim (Ahneus) oli vaikeuksissa. Studio ei halunnut vapauttaa häntä sopimuksestaan, muttei myöskään osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tuottaa yhtään hänen elokuvaansa. Hetken aikaa kaavailtu paluu Universalille tekemään uusintaversiota
Järjettömistä naisista (Foolish Wives, 1922 USA) kariutui juuri Paramountin vastahakoisuuteen. Apuun tuli tuottaja Joseph P. Kennedy, joka halusi von Stroheimin ohjaavan ja käsikirjoittavan elokuvan rakastajattarelleen, Gloria Swansonille. Pitkien neuvottelujen jälkeen Paramount irtisanoi von Stroheimin sopimuksen ja hän oli vapaa aloittamaan uuden elokuvansa tekemisen. Elokuvan, joka nostaisi niin Swansonin kuin Stroheiminkin takaisin suurten joukkoon.

Stroheimilaiseen tapaan elokuva sijoittuu Eurooppaan, tällä kertaa kuvitteelliseen Kronbergiin, Keski-Euroopan pääkaupunkiin. Valtiota on hallinnut jo kauan väkivaltainen dynastia, jonka johdossa on tällä hetkellä hulluksikin väitetty Regina viides (Seena Owen). Regina tuntee sairaalloista himoa ja mustasukkaisuutta kihlattuaan, prinssi Wolframia (Walter Byron), kohtaan. Tämä ei tunne samoin, vaan aina kun kuningattaren silmä välttää, hän karkaa palatsista juhlimaan ja pitämään hauskaa. Eräänä päivänä, kesken sotaharjoitusten, prinssi tutustuu läheisessä luostarissa asuvaan orpotyttö Patricia Kellyyn (Gloria Swanson). Hän menettää tälle sydämensä ja vaikka kuningatar aikoo prinssinsä avioliitolla kahlitakin, ei tämä voi tyttöä unohtaa vaan kaappaa hänet luostarista häidensä aattona.

Stroheim aloitti elokuvansa innolla, mutta jo heti alusta lähtien tuli selväksi, ettei elokuva tulisi onnistumaan. Stroheimin työskentelytavat ja pyrkimys täydellisyyteen eivät miellyttäneet kaikkia ja riidat olivat yleisiä. Lopulta tilanne päätyi siihen, että ennen kuin kaksiosaisen elokuvan jälkimmäistä, Afrikkaan sijoittuvaa osaa ehdittiin juurikaan kuvata, Stroheim sai potkut. Suuren ohjaajan uudeksi tulemiseksi tarkoitettu elokuva tuli käytännössä päättämään hänen uransa. Muutamassa vuodessa hän oli suututtanut valtaosan Hollywoodin elokuvantekijöistä.

Nyt oli pulassa puolestaan Swanson. Puolet elokuvasta oli kuvaamatta, rahaa oli käytetty melkoinen määrä eikä hänellä ollut ohjaajasta tietoakaan. Lisäksi äänielokuva oli päivän sana, joten epävarmuus mykkäelokuvan kiinnostavuudesta painoi myös mieltä. Lopulta hän päätti kuvauttaa siitä osia uudelleen ja lisätä elokuvaan ääniraidan (joitain kohtauksia äänen kanssa oli tehty jo Stroheimin kanssa). Mikään ei kuitenkaan pelastanut elokuvaa, vaan siitä tuli kaupallinen fiasko. Sitä pidettiin niin huonona, ettei sitä julkaistu Swansonin kasvojen säilyttämiseksi Yhdysvalloissa moneen kymmeneen vuoteen. Pitkän aikaa ainoa olemassa oleva versio elokuvasta löytyi Euroopasta.

On tietenkin mahdotonta sanoa, millaiseksi elokuva olisi Stroheimin käsissä muodostunut, mutta ei se ainakaan tätä huonommaksi olisi voinut tulla. Toki tälläkin elokuvalla on hetkensä, varsinkin ne joissa näkyy Stroheimin kädenjälki. Ainoa edes hitusenkaan kiinnostava hahmo on kuningatar, joka hänkin jää täysin taka-alalle Kellyn ja Wolframin romanssin noustessa pääosaan. Sääli, sillä mielenvikaista kuningatarta olisi mielellään katsellut kauemminkin. Queen Kelly - Kuningatar Kelly (Queen Kelly, 1928 USA) onkin elokuva, joka olisi hyvin joutanut kadota arkistojen kätköihin.


teksti: © 2004 Kari Glödstaf

ohjaaja: Eric von Stroheim
näyttelijät: Gloria Swanson, Walter Byron, Seena Owen, Sidney Bracey, Tully Marshall
genre: draama, musta-valko, mykkä
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 1928 Gloria Swanson Pictures Corporation.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: