Sodankylä: Le Havre


Vieraista Le Havren näytökseen osallistuivat mm. ’Joe’ Weerasethakul ja Michael Chapman. Video: Aleksi Salonen / Filmgoer.fi


Filmgoer Sodankylässä, festariraportin kolmas osa:

Festivaalin odotetuin (ja katsotuin) oli nuoremman Kaurismäen ranskalaistuotanto Le Havre. Cannes-spekulaatioilla huomiota kerännyt draamasatu ottaa osaa Eurooppaa kiihdyttävään ”maahanmuuttokeskusteluun”, toki kaurismäkeläisen vähäeleiseen ja poliittisia palopuheita välttävään tapaan.

Perussuomalaisten puoluelehden kulttuuritoimittajalla lienee taiteilemista kansallisylpeyden yhtäaikaisessa ylistys- ja tuomiolaulussa.

Lipun saaminen oli perjantaina vaatinut heräämistä linnunlaulun aikaan; ennakkotiedotuksesta poiketen niitä sai varata puhelimitse jo ennen festivaalin alkua. Seikka ei univelkaista miellyttänyt.

Tunnelma lauantaipäivän loppuunmyydyssä näytöksessä  oli jännittyneen odottava ja lämpötila kolmenkymmenen tienoilla. Yleisöstä yksi pyörtyi ja toinen poistettiin yllättävän sekavuuskohtauksen johdosta – kahdesti.

Näytöksessä läsnä ollut ohjaaja viihdytti telttaa muutamilla one-linereilla, mutta teemoista ei puhuttu. Kaurismäen ajatusmaailmaan voi kuitenkin tutustua Voima-lehden ansiokkaassa haastattelussa.

Pääosissa André Wilms ja Blondin Miguel

Pääosissa André Wilms ja Blondin Miguel. Kuva: Sputnik

Päähenkilö on Marcel Marx (Boheemielämänkin André Wilms), kengänkiillottaja Le Havren satamakaupungissa. Köyhä piilottaa satamaan kontissa matkustaneen pojan (Blondin Miguel), joka livahtaa karkuun viranomaisilta. Kyse on taas kurjien solidaarisuudesta, itsekkyys kun tutkitustikin lisääntyy materiaalisen hyvinvoinnin myötä.

Ranska ei elokuvan paikkana suuremmin eroa Suomesta, Kaurismäen satumaan pienet ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kaikkialla, se on osa ohjaajan humanismia. Sataman kosteuden taittama valo lisää estetiikkaan lempeää pehmeyttä, ulko-otoksissa on väliin vivahteita naturalistisemmasta valaistuksesta.

Kuviltaan (Timo Peltonen kuvaa) Kaurismäki on yhä askeettinen essentialisti, loistokkuus ei mahdu tähän elämään edes visuaalisesti.

Innoittava ja esimerkillinen tarina oikein tekemisestä on varsin moitteetonta elokuvaa. Hahmot ja tilanteet ovat lähes universaaleiksi pelkistettyjä, kuitenkin sellaisia että kivisydämenkin pitäisi niihin samaistua.

Le Havre tuskin kääntää erilaisista itsepintaisesti syntipukkia hakevien mieltä, mutta auttaa muita muistamaan yksilön ilmiön takana.

Symbolinen viimeinen otos kukkivasta kirsikkapuusta on lähes lattea, bressonilaiseen tapaan katsojaa ei kuvilla kosiskella. Siinä miten kaikki päättyy onnellisesti on katkeransuloista kontrastia todellisuuteen. Kaurismäki elää ajassa, muuta on tämän jälkeen turha väittää.

Le Havre tulee Suomessa laajaan levitykseen syyskuun 9. päivänä. Filmgoer julkaisee elokuvan varsinaisen arvion ensi-iltaa edeltävällä viikolla.

Kesätunnelmissa ajallisesti venähtäneen festiraportin neljäs osa keskittyy omaleimaiseen Apichatpong Weerasethakuliin.


Aiheesta tai aiheen vierestä muualla blogissa:

  1. Sodankylä: Apichatpong, valoa ja videonauhaa
  2. Sodankylä: ”Kuka järjestää uniemme kuvausryhmän?”