Vanhoja maneereja, mutta entä sitten? Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin Life’s Too Short


Torstaina 10.11.2011 Ricky Gervais ja Stephen Merchant palasivat television pariin komediasarjalla Life’s Too Short. Sitä on odotettu.

1.

Kaksikon taustoja television puolella sen tarkemmin käymättä: Läpimurto – ja esikoinen, ellei talk show’ta Meet Ricky Gervais lasketa – oli vuosituhannen alun valedokumentti Konttori, joka on kaikkien aikojen menestyneimpiä brittikomedioita. Melko pitkälti se on myös televisiosarja, joka listataan vuosituhannen parhaimpien komediasarjojen kärkeen, täysin ansaitusti.

Konsepti paperifirman arjesta ja itsensä joka käänteessä nolaavasta pomosta, jota alkuperäisessä esittää Ricky Gervais, on siirretty useampaan maahan. Menestynein näistä ”remakeista” on yhdysvaltalainen versio, joka oli ihan hyvä kolmannella ja neljännellä tuotantokaudella.

Konttoria seurasi vuonna 2005 Extras, showbisnekseen sijoittuva painajaissatiiri suosion ja arvostuksen välisestä mahdollisesta ristiriidasta. Se on tavallaan ”entä jos?”-kuvitelma. Entä jos Gervais – ja Stephen Merchant – olisikin myynyt itsensä ja alkanut julkisuuden perässä tehdä kliseistä, idioottimaista ja halventavaa komediasarjaa, jota kukaan kollega ei arvosta mutta jota massat rakastavat?

Jatkuvana muistutuksena ”toisesta tiestä” rinnalla kulkee niin ikään statistina aloittanut näyttelijä Greg. Hän kerää palkinnot ja kriitikoiden ihailun Gervaisin esittämän Andyn päätyessä lopulta julkkisten Big Brother -taloon ”imagoaan kohottamaan”. Silloin ollaan pohjalla.

Molemmat sarjat luottavat komiikaltaan noloihin tilanteisiin. Varsinkin Konttoria katsoessa hävettää ihan helvetisti.

2.

Uusin sarja Life’s too Short on Konttorin kaltainen valedokumentti oikean elämän ”kääpiönäyttelijä” Warwick Davisista. Hän esittää lievästi omaelämäkerrallista mutta käytännössä täysin karnevalistista versiota itsestään.

Davisin hahmo on Konttorin pomon David Brentin tasoinen pyrkyri miksattuna varmaankin Merchantin – ”kaksimetrisen nelisilmän” – omakohtaiseen kömpelyyteen ja yritykseen vaikuttaa coolilta sosiaalisissa ympyröissä. Etenkin kohtaukset, joissa Davis puhuu suoraan kameralle kuin dokumenttien puhuvat päät, ovat yhdenvertaisia Brentin paljastavien monologien kanssa.

Erona on tietenkin se, että Davis oli 80-luvulla ”kääpiöroolien” mestari ja jonkinlainen julkkis, mies Tähtien sodan ewok-puvun alla. Hän kokee yhä olevansa merkittävä pelaaja elokuvamaailmassa, vaikka kukaan ei häntä kaipaa. Summattuna: hän kärsii Napoleon-kompleksista ja suuruudenhulluudesta.

Tämä aihio on suoraan kuin Extrasin jouluspesiaalista: ryhdistäytyvä Andy polttaa sillat hylätessään televisiosarjan, jonka tuottajat ovat pilanneet ja muuttaneet hokemapohjaiseksi roskaksi. Irrottauduttuaan sarjasta hän uskoo saavansa heti mairittelevia työtarjouksia, mutta häntä, häntäkään, ei kukaan kaipaa; hänethän tunnetaan roskasarjan tähtenä ja käsikirjoittajana. Talentti on vain yhden miehen harhaa.

Life’s Too Short seuraa Davisin elämää lyhytkasvuisia taiteilijoita edustavan toimiston pomona, joka itse vetää välistä parhaat keikat. Halusta palata huipulle syntyykin sarjan huumori. Se ajaa ihmisen epätoivoiseksi. Davis on showbisneksen nokkimisjärjestyksen häntäpäässä. Nousu vaatii profiilia nostavien roolien anelua esimerkiksi ”komedian legendoilta” Ricky Gervaisilta ja Stephen Merchantilta.

Sen paremmin ei mene Davisin yksityiselämässäkään. Itsensä petetyksi ja nöyryytetyksi kokeva vaimo pistää suhteen jäihin. Talouden tuhoava tilintarkastaja on synnynnäinen idiootti, mutta ystävää ei voi erottaa. Dynamiikka on samanlainen kuin Extrasissa Andyn ja hänen agenttinsa, jota esittää Merchant, välillä.

Davisin, Gervaisin ja Merchantin lisäksi Extras-kulma näkyy muiden elokuvatähtien ja julkisuuden henkilöiden cameo-osuuksina, jotka ovat tavallaan jaksojen suola ja varmasti puheenaihe. He esittävät vinoja versioita itsestään ja irrottelevat käyttäytymällä sen kuvan mukaan, jonka media on heistä luonut, osin heidän itsensä myötävaikutuksella. Esimerkiksi ensimmäisen jakson vieraileva tähti Liam Neeson on haudanvakava ja huumorintajuton, vaikka hän haluaa laajentaa repertuaariaan lavakoomikoksi. Toisen jakson Johnny Depp on taas outo, boheemi ja friikki jne. Mukana on jonkin verran sisäpiirivitsejä.

3.

Ensimmäisen jakson perusteella sarja on vanhojen mutta toimiviksi todettujen maneerien toistoa, joskin välillä mennään yli. Kameraan tuijotetaan vaivaantuneena joka välissä, mitä soisi käytettävän sen helppouden tähden harvemmin. Konttorissa tämä oli balanssissa: sarjan vihitty kameraantuijottaja oli Tim, toimiston jokamies ja normaalin katsojan samaistumispinta.

Tämä efekti, joka kehottaa katsojaa reagoimaan tilanteen nolouteen entistä kovemmin, on laiskasti usean vitsin todellinen punchline. Esimerkiksi kun Liam Neeson yrittää vääntää vitsiä aidsista. Tilanne on absurdi, vaikkei niin absurdi kuin se yrittää olla, mutta koko kohtaus latistuu lähikuvien sarjaksi Gervaisin, Merchantin ja Davisin hämmentyneistä kasvoista. Lähikuvat kasvoista toimivat kuin livestudion valotaulut, ne käskevät taputtamaan. Katsoja pakotetaan löytämään tarkoitettu hauskuus, ei löytämään itse.

Positiivista on Davisin nostaminen keskiöön, ja Gervaisin, joka Konttorissa ja Extrasissa on pääosassa, jättäminen taka-alalle. Davisin tapa tehdä komiikkaa ja kantaa hahmonsa pienistä eleistä replikointiin on kuitenkin niin Gervaisia ja Merchantia, että tunnelma on samanlainen kuin Quentin Tarantinon elokuvissa. Jokainen hahmo puhuu marionettimestarin eli auteurin suulla.

Tämä sanottuna, en lähtisi – ja minä olen ylikriittinen fani – Life’s Too Shortia ja sen konseptia yhden jakson pohjalta tyrmäämään. Itse asiassa se vaikuttaa lupaavammalta kuin Extras, joka on epätasapainoisempi kuin Konttori, joka taas on draamankin kaareltaan poikkeuksellisen tarkasti mitoitettu, komiikan ajoituksesta puhumattakaan.

Cemetery Junctionin kaltaisen hairahduksen jälkeen Gervais ja Merchant ovat kuitenkin palanneet sen pariin, minkä he parhaiten taitavat: julmaa ja nolaavaa mutta myös humanistista komediaa, joka nokkelasti lukee arkea ja sen sosiaalisia tilanteita.

Tuttuja maneereja yhtä kaikki, mutta vaikea niistä on olla pitämättä, kun ne ovat hyvin hallussa.


Aiheesta tai aiheen vierestä muualla blogissa:

  1. Uusi Ricky Gervais Shown podcast – ja ilmainen
  2. ”Elokuva”päiväkirja: Vaihteeksi Ricky Gervaisia
  3. Elokuvapäiväkirja: Risteys jonne toiveet haudataan
  4. Karl Pilkington eli Ääliö ulkomailla myös Yle Teemalla
  5. Idiootti reissaa — Karl Pilkington maailmalla eli Ääliö ulkomailla