Steve Zissoun vedenalainen maailma - The Life Aquatic with Steve Zissou (2004)

Elokuva kertoo uransa ehtoopuolelle siirtyneestä meribiologi ja tutkimusmatkailija Steve Zissousta (Bill Murray). Televisioon luontoelokuvia ohjannut tutkija on joutunut viimeisimmän elokuvan kuvauksissa onnettomuuteen ja menettänyt läheisimmän kollegansa Ezteban du Plantierin (Seymor Cassel) petolliselle jaguaarihaille. Elokuvansa ensi-illassa, tympeän vastaanoton jälkeen, Zissou lupautuu viimeiselle tutkimusmatkalle jahtaamaan ystävänsä surmaajaa tappaakseen tämän. Rahoitushuolien painaessa ruosteista tutkimusalus Belafontea entistä syvemmälle ilmestyy laivalle Zissoun pojaksi itsensä esittelevä Ned Plimpton (Owen Wilson), joka pian pestataan mukaan kirjavaan punapipoisten tutkijoiden joukkoon. Tästä alkaa eriskummallinen matka läpi aaltojen ja ihmissuhteiden.

Wes Anderson on ohjannut aikaisemmin kaksi varsin omaperäistä tarinaa. Ensimmäinen näkemäni Rushmore – akatemian älypää (1998) oli opettajan ja oppilaan sekä vanhemman miehen (Bill Murray) välinen kolmiodraama. Andersonin toinen pitkä elokuva The Royal Tenenbaums (2001) kertoi varsin erikoisesta perheestä, jonka eronnut isä (Gene Hackman) yrittää rakentaa suhdetta uusiin naimisiin menevään vaimoonsa. Kumpikin elokuva liikkuu sen verran erilaisilla vesillä, että elokuvaharrastuksen juuri aloittaneena jäivät tarinoiden hauskat puolet aikoinaan huomaamatta tyystin. Ohjaajan kolmas pitkä Steve Zissoun vedenalainen maailma (The Life Aquatic with Steve Zissou, 2004 Yhdysvallat) on sukellus entistä syvemmälle omaperäiseen huumoriin. Tällä kertaa niin tarina kuin puitteetkin ovat kohdallaan, joten katsoja voi halutessaan vetää keuhkot täyteen ilmaa päästäkseen nauttimaan Andersonin omintakeisesta seikkailusta.

Steve Zissoun vedenalainen maailma on täynnä vinksahtaneita hahmoja, retrokömpelöitä kuvakulmia ja napakkaa dialogia. Anderson on kuvittanut seikkailunsa värikkääksi huviretkeksi, joka saa suun kaartumaan hymyyn toistuvasti hienojen roolisuoritusten ja kivan tilannekomedian ansiosta. Ulkoisesti elokuva on viimeistä piirtoa myöden kiitettävän eheä ja tinkimättömällä ammattitaidolla viimeistelty kokonaisuus. Elokuvan visuaalisesta ilmeestä on ollut vastaamassa iso joukko ammattilaisia, joiden meriittilistalta löytyvät elokuvat Pirates of the Caribbean, Meren raivo, Painajainen ennen joulua ja Unelmien sielunmessu. Elokuvan upein yksittäinen suoritus on lähes täysikokoinen, halkileikattu tutkimusalus Belafonte, jonka sisälle on ahdettu useampi kiehtova kamera-ajo. Elokuvan soundtrack pursuaa valloittavia kitarabiisejä.

Sen minkä Anderson osaa kuvittaa ja värittää elokuvassaan hauskaksi ja sujuvasti eteneväksi komediaksi, hukkaa hän samalla poikkeuksetta draamassa. Isän ja pojan välinen suhde ei herätä juuri missään vaiheessa katsojassa muita tunteita kuin huvittuneisuutta. Elokuvan sivujuonteista esim. lehtireportterin tai aluksen miehistön kanssa on edes turha puhua, koska ne elokuva jättää täysin oman onnensa nojaan ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Siinä vaiheessa, kun alukselle astuu merirosvolauma ryöstämään ja raiskaamaan ei katsojassa herää huolestuneisuutta saatikka pelkoa. Myönnettävä on, että Anderson on valinnut tarinansa tyyliksi epätodellisen tuntuisen ja seikkailukirjamaisen komedian, mutta silti ohjaaja eräällä tavalla pettää katsojan eikä lunasta missään vaiheessa odotuksia.