Salainen
ikkuna - Secret Window (2004)
Sellaiset huippunimet kuin Stanley Kubrick, Brian De Palma, David
Cronenberg, John Carpenter, George A. Romero, Toby Hooper ja Frank
Darabont ovat jokainen elokuvanneet kauhukirjallisuuden ykkösnimen
Stephen Kingin novelleja. Tunnetuin ja arvostetuin on varmasti edesmenneen
mestarin Kubrickin klassikkofilmi Hohto, jonka klassikkokohtauksessa
Jack Nicholsonin esittämä Jack Torrance irvistää
säleiksi hajonneen oven raosta. Kauhunovelleja pääsääntöisesti
rustanneen Kingin teoksista on tämän lisäksi kuvattu
kymmeniä leffoja (Cujo,
Piina). Joukossa paljon
myös luokattoman huonoja filmatisointeja. Tuorein King-filmatisointi
on David Koeppin ohjaama Salainen ikkuna (Secret Window,
2004 USA). Elokuva jatkaa jo tutuiksi tulleilla King-elementeillä
matkaten kauhun maailmaan Johnny Deppin esittämän päähenkilön
mukana.
Elokuvan tarina kertoo kirjailija Mort Raineysta, joka löytää
nuhjuisen valtatiemotellin sängystä vaimonsa Amyn salaisen
rakastajan kanssa. Aikaa kuluu puoli vuotta. Rainey yrittää
aloittaa uuden kirjansa kirjoittamista syrjäisessä järvenrantamökissään.
Päivät ja yöt kuluvat kirjailijan torkkuessa sohvallaan
tai miettiessä koneensa ääressä sopivaa alkua
teokselleen. Keskittymisen vie yllättäen ovelle saapunut
pitkä tummapukuinen mies, joka syyttää Raineyta aikanaan
kirjoittamansa kirjan kopioimisesta. Seuraavana päivänä
tämä outo muukalainen saapuu jälleen uhkaamaan Raineyta.
Salaisessa ikkunassa on monia King-kauhufilmatisoinneista ennestään
tuttuja osasia (Raineyn syrjäinen mökki ja häntä
uhkaileva muukalainen). Pelkotilat jäävät kuitenkin
jo alusta alkaen totuttua alhaisemmiksi sekä päähenkilön
että katsojan ihmetellessä uhkailevanmiehen kummallisia
syytöksiä, jotka tämä aikanaan osoittaa mielestään
todeksi mm. lahtaamalla kirjailijan koiran. Omat varjonsa Johnny
Deppin esittämän Raineyn päälle heittää
edesmennyt avioliitto ja vaimon ärsyttävä rakastaja.
Tarinan kehittely ei etene toivottuun suuntaan sivujuonien hyvällä
avustuksella, vaan jämähtää pahasti tasavahvan
mutta vaisun kauhu/jännityspätkän tasolle.
Syitä etsimällä ensimmäisenä nousee esiin
Stephen Kingin mahdollisesti kulahtanut toisintokauhunovelli, josta
aikaisemmin puolivillaisia käsikirjoituksia (Spider-Man,
Panic Room, Jurassic Park: Kadonnut maailma) kirjoittanut David
Koepp ei ole saanut irti muuta kuin pari välähdyksenomaista
laatukohtausta. Pohjatyön ollessa vain paikoin hyvää,
ei Johnny Depp eivätkä sivuosaesittäjät John
Turturro muukalaisena, Maria Bello tai Charles Dutton osaltaan tue
tarinan kulkua odotettuun suuntaan. Yllättäen Depp ei
loista karismallaan, joka on jo noussut hänen tavaramerkiksikseen
melkein jokaisessa hänen elokuvassaan (Pelkoa ja inhoa Las
Vegasissa, The
Pirates of Caribbean: Mustan helmen kirous). Rooli ei ainakaan
ole vaikea, joka saattaakin olla osasyy Deppin haluttomuuteen tehdä
muistettava esiintyminen. John Turturro (The
Big Lebowski, Voi
veljet, missä lienet?) on myös ikävän yksipuolinen
aivan kuin hän olisi tekemässä välityötä
seuraavaa loistoroolia odotellessa.
Suoranaisesta sonnasta sentään ei ole kysymys. Salainen
ikkuna jää vain vaisuksi eikä se yllätä
kovin monessa kohtauksessa. Mukana on vieläpä ilmeisiä
lainauksia niin edellisistä King-filmatisoinneista kuin viimevuosien
kauhumenestyselokuvistakin.
teksti: ©
2004 Raimo Miettinen (x)

|