Tabu (1931)

F. W. Murnaun ura Hollywoodissa oli ohi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Ainoastaan kahden elokuvan (Auringonnousu, 1927 sekä Neljä paholaista, 1928) jälkeen hän oli valmis jättämään unelmakaupungin taakseen. Syy oli tuottaja William Foxissa, joka oli alkanut kahlitsemaan ohjaajansa visioita yhä ankarammalla kädellä. Saamaansa kohteluun kyllästyneenä Murnau jätti kolmannen elokuvansa (Suurkaupungin tyttö, 1930) kesken ja irtisanoi sopimuksensa. Hän lyöttäytyi yhteen Robert J. Flahertyn kanssa ja he suunnistivat Etelämerelle kuvaamaan elokuvaa paikallisten asukkaiden keskuuteen. Kahden suuren ohjaajan visiot poikkesivat kuitenkin toisistaan siinä määrin, että Flaherty jätti produktion kesken hyvissä ajoin jättäen lopullisen version Murnaun vastuulle. Murnaun viimeiseksi teokseksi jäänyt Tabu - kiellettyä rakkautta (Tabu, a Story of the South Seas) valmistui 1931.

Bora-Boran paratiisimainen saari Tahitilla. Helmenkalastaja Matahi on rakastunut nuoreen ja kauniiseen Reriin. Nuorten suhteelle tulee äkillinen ja vakava este, kun vanha heimopäällikkö tuo tiedon, jonka mukaan Reri on valittu saarelaisten jumalan seuraavaksi neitsyeksi. Näin Reristä tulee "tabu", johon yksikään mies ei saa kuoleman uhalla koskea. Nuoret eivät tyydy kohtaloonsa, vaan Matahi käy yöllä vapauttamassa rakkaansa ja he pakenevat.

Mikäli kokonaisuutta arvioitaisiin pelkästään ulkonäöllisten seikkojen mukaan, olisi Tabu yksi mykän elokuvan suurimmista ja hienoimmista klassikoista. Tabu on Murnaun teosten tapaan täynnä toinen toistaan tyylikkäämpiä, katsojaa hemmottelevia kuvia kimaltelevasta merestä, paahtavista hiekkarannoista ja romanttisista kuutamoista. Etelämeren idylli on tallennettu filmille ensiluokkaisella ammattitaidolla ja kuvaajana toiminut Floyd Crosby palkittiin täysin ansaitusti työstään Oscar-patsaalla.

Murnau oli parhaimmillaan silloin kun hänellä oli osaava työryhmä ympärillään. Saksassa hän oli saanut ajan hengen mukaisesti nauttia UFA:n parhaiden tekijöiden ammattitaidosta, samoin Hollywoodissa Fox oli valjastanut tähtiohjaajansa käyttöön studion osaavimmat tekijät. Mutta tällä kertaa Murnau oli omillaan, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Yllättäen elokuvan heikoin lenkki ei olekaan paikalliset amatöörinäyttelijät, vaan Murnaun ja Flahertyn luoma käsikirjoitus, joka lupaavan alun jälkeen latistuu keskinkertaiseksi takaa-ajotarinaksi. Murnau, joka ohjasi parhaat elokuvansa käsikirjoittajavelho Carl Mayerin vahvojen tekstien pohjalta, ei saa nuorten rakkaustarinaan tarvittavaa syvyyttä missään vaiheessa. Mayerin ensiluokkainen apu olisi ollut tarpeen, sillä nyt roolihahmot jäävät etäisiksi, heidän kohtalonsa melko yhdentekeväksi ja draama latteahkoksi. Onnistunut loppu pelastaa kokonaisuutta hieman, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.

Murnau kuului Chaplinin ohella mykän elokuvan viimeisiin puolestapuhujiin. Vaikka äänielokuva oli jo aikapäiviä sitten syrjäyttänyt edeltäjänsä, julkaistiin Tabu ohjaajan toiveiden mukaisesti mykkäelokuvana. Siitä tuli Murnaun uran suurimpia kaupallisia menestyksiä, josta ohjaaja itse ei päässyt koskaan nauttimaan. Murnau nimittäin kuoli auto-onnettomuudessa ennen elokuvansa ensi-iltaa, ainoastaan neljäkymmentäkaksivuotiaana.