Suurkaupungin tyttö - City Girl (1930)

"Hyväksyin Hollywoodin tarjouksen, sillä uskon aina voivani oppia uutta ja Amerikka antaa minulle mahdollisuuden kehittää taidettani."

Näin luottavaisena F. W. Murnau kertoi elokuvan tekemisestä pian Auringonnousun ilmestymisen jälkeen. Vuotta myöhemmin optimismi oli vaihtunut tyrmistykseksi, sillä Auringonnousun kaupallisen menestymättömyyden johdosta William Fox oli alkanut määräillä ohjaajansa tekoja tarkemmin, eikä Murnaulla ollut enää vapaita käsiä elokuviensa suhteen. Sitä, kuinka paljon Murnaun tekemisiä kahlittiin hänen toisen amerikkalaisen elokuvansa kohdalla (Neljä paholaista, 1928) ei valitettavasti voi tarkistaa, sillä teos on kadonnut jo vuosikymmeniä sitten.

Murnau halusi kolmannen elokuvansa käsittelevän kaupungin asukkaiden vieraantumista luonnosta siten, että elokuva sisältäisi dokumentaarisia otoksia maaseudun elämästä aina leivän valmistumisprosessia myöten. Käsikirjoittajaksi hän toivoi luottomiestään Carl Mayeria sekä naispääosaan Janet Gaynoria (Auringonnousu), joiden kanssa hän oli työskennellyt menestyksekkäästi aiemminkin, Mayerin kanssa jo Saksan vuosilta lähtien. Fox ei kuitenkaan Murnaun toiveisiin taipunut, vaan Mayer sai väistyä ja Gaynorin tilalle kiinnitettiin melko tuntematon Mary Duncan.

Lem Tustine (Charles Farrell) on maatalon poika ja matkalla Chicagoon myymään kotitilansa viljasatoa. Kaupungissa ollessaan hän tutustuu tarjoilijana työskentelevään Kateen (Duncan), joka unelmoi pääsevänsä suurkaupungin hälinästä maaseudun rauhaan. He rakastuvat, menevät pikaisesti naimisiin ja matkaavat yhdessä Lemin kotitilalle. Elämä maaseudulla ei kuitenkaan ole niin auvoista kuin Kate on kuvitellut, eivätkä ihmiset niin hyväsydämisiä kuin hän on luullut.

Elokuvan asetelmat ovat tutut monista Murnaun aiemmista teoksista. Niin maaseudun ja kaupunkilaiselämän yhteentörmäys kuin rauhallisen yhteisön rakenteita horjuttamaan saapuva ulkopuolinen henkilökin ovat Murnaun monesti varioimia teemoja, mutta tällä kertaa lopputulos on erilainen. Toisin kuin Nosferatun Orlok, Tartuffen nimihenkilö tai Auringonnousun kaupunkilaisvamppi, ei ulkopuolinen osoittaudukaan uhkaksi, vaan vastoinkäymisten kautta muuttuu osaksi yhteisöä ja sen elämää.

Murnaun ja Foxin mielipiteet menivät kuvausten aikana yhä pahemmin ristiin. Studio koetti painostaa ohjaajaansa tekemään elokuvasta ääniversion, mutta Murnau, joka kuului Chaplinin ohella viimeisiin mykän elokuvan puolestapuhujiin, harasi tiukasti vastaan. Elokuvan valmistuttua Fox ja Murnau koettivat neuvotella sen lopullisesta muodosta mutta koska toivottua lopputulosta ei saatu aikaiseksi, irtisanoi Murnau sopimuksensa ja siirtyi Robert J. Flahertyn seurassa Etelämerelle valmistelemaan viimeiseksi jäänyttä elokuvaansa Tabua (1931). Suurkaupungin tyttö (City Girl aka Our Daily Bread, 1930 Yhdysvallat) kuvattiin liki puoliksi uudelleen, tällä kertaa studion haluamalla tavalla. Vuosien ajan Murnaun visiot pysyivät yleisöltä piilossa, kunnes 1970 Foxin arkistoista löytyi lähelle alkuperäistä elokuvaa oleva versio.

Elokuvan tekoon liittyvistä vaikeuksista huolimatta lopputulos on laadukas ja ohjaajan alkuperäisvisioillekin on saatu lopulta raivattua tilaa. Tarinan draama on vahvaa ja rakastavaisten vastoinkäymiset toden tuntuisia, joskin selkeästi amerikkalaiselle yleisölle suunnattu heikko ja yksinkertainen loppuratkaisu syö hieman elokuvan tehoa. Monet kohtaukset suorastaan pursuavat maalaisromantiikkaa ja kuvalliselta ilmaisultaan elokuva kuuluu Murnaun kauneimpiin. Kokonaisuutena Suurkaupungin tyttö lukeutuukin Murnaun parhaiden elokuvien joukkoon.

Näyttelijäsuoritukset ovat vakuuttavia kautta linjan. Veteraaninäyttelijä David Torrence loistaa ennakkoluuloisena ja äreänä maatalon isäntänä, samoin lukuisissa sivurooleissa uransa tehneen Richard Alexanderin työskentely Katea piirittävänä Macina on vakuuttavaa. Suosionsa huipulla ollut Farrell saa mukavasti eloa muuten kovin hengettömään roolihahmoonsa, mutta jää lopulta täysin vastanäyttelijättärensä varjoon. Ilkeämielisten juorujen mukaan Duncanin kerrotaan saaneen roolinsa ainoastaan sen vuoksi, että hän sattui olemaan erään Foxin johtohenkilön tyttöystävä. Tiedä häntä, mutta kiitettävästi Duncan roolistaan selviää, vaikkei hän näyttelijättärenä Gaynorin veroinen olekaan. Broadwaylla ennen elokuvauraansa näytellyt Duncan ei kauaa valkokankaalla viihtynyt, vaan jätti leipätyönsä ja keskittyi perhe-elämään jo vuonna 1933, ainoastaan kuudentoista elokuvan jälkeen.