Faust (1926)

F. W. Murnaun viimeisen Saksassa tekemän elokuvan, Faustin (Faust - Eine deutsche Volkssage, 1926 Saksa) oli tarkoitus olla samaan aikaan tuotannossa olleen Fritz Langin Metropolisin (Metropolis, 1927 Saksa) ohella suurin ja hienoin Saksassa koskaan tuotettu elokuva. Murnau sai teokselleen miljoonabudjetin ja tuotantoyhtiö UFA:n täyden tuen sen toteuttamiseen. Se, että Murnau sai Faustin ohjattavakseen, oli oikeastaan Emil Janningsin ansiota. Alkujaan UFA oli kaavaillut ohjaajaksi Ludwig Bergeriä ja Mefiston rooliin Conrad Veidtiä (Tohtori Caligarin Kabinetti), mutta Jannings vaati roolia itselleen ja saikin sen. Samaan hengenvetoon hän halusi ohjaajaksi Murnaun, jonka kanssa hän oli tehnyt menestyksekästä yhteistyötä aiemminkin (Viimeinen mies, Tartuffe).

"All things in heaven and on earth are wonderful! But the greatest wonder is man's freedom to choose between good and evil!"

Paholainen (Jannings) lyö arkkienkeli Mikaelin kanssa vetoa, että saa houkuteltua kenet tahansa puolelleen. Mikäli näin käy, saa hän maailman haltuunsa. Enkeli suostuu vedonlyöntiin ja paholainen valitsee kohteekseen Faustin (Gösta Ekman). Paholainen lähettää ruton Faustin kotikylään. Avuttomat kyläläiset turvautuvat viisaan Faustin apuun, joka ei kuitenkaan kykene heitä auttamaan, sillä Jumala ei vastaa hänen rukouksiinsa. Pettyneenä hän kääntyy pimeyden voimien puoleen manaten esiin demoni Mefiston (Jannings). Mefisto suostuu auttamaan Faustia, mutta tekee tälle houkuttelevan tarjouksen vaihtaa kurja vanhuksen elämä nuoruuden iloihin.

Miljoonabudjetti näkyy lopputuloksessa. Elokuva kuvattiin kokonaan studiossa, jonne Murnau avustajineen loi huikean fantasiamaailman, jota ihailee mielellään vielä tänäkin päivänä. Mahtavien erikoistehosteiden, erinomaisen kameratyöskentelyn sekä loputtoman valojen ja varjojen näytöksen ansiosta Faust onkin yksi upeimmista mykän kauden elokuvista. Valitettavasti J. W. Goethen tekstiin pohjautuva tarina ei ole aivan näyttävän ulkoasun veroinen. Alkuperäiskäsikirjoituksen elokuvaan laati Hans Kyser, jota sitten Murnau sekä Thea von Harbou muokkailivat. Liekö kirjoittajien paljoudesta vai mistä, mutta elokuva kärsii hieman ylipituudesta. Varsinkin Faustin ja Gretchenin (Camilla Horn) romanssissa se polkee hieman tyhjää.

Elokuvaan haluttiin Janningsin ohella liuta kansainvälisiä näyttelijöitä. Ruotsalainen Ekman sekä ranskalainen Yvette Guilbert (Martha) suostuivat, mutta suurin tähti, amerikkalainen Lillian Gish (1893-1993, Kansakunnan synty, Räsynukke) ei päässyt Murnaun kanssa yksimielisyyteen kameramiehestä, joten hänen tilalleen kiinnitettiin melko tuntematon Horn. Hän suoriutuukin Gratchenin roolista hienosti, kuten muutkin näyttelijät omista rooleistaan. Elokuvan tähdeksi nousee Jannings, joka tekee jälleen kerran erinomaista työtä. Hieman veijarimaista Mefistoa on hauska katsella. Gratchenin Valentine-veljen roolin näyttelee sittemmin ohjaajana tunnettu Wilhelm (aka William) Dieterle.

Hurjista satsauksistaan huolimatta elokuva ei menestynyt. Se oli todellinen kaupallinen fiasko ja oli Metropoliksen kanssa ajamassa UFA:a konkurssin partaalle.