Viimeinen
mies - Der Letzte Mann (1924)
F. W. Murnaun suurimpiin teoksiin lukeutuvan Viimeisen miehen
(Der Letzte Mann aka The Last Laugh, 1924 USA) oli alun perin tarkoitus
olla päätösjakso Carl Mayerin ja Lupu Pickin kamarielokuvatrilogiassa,
mutta heidän riitauduttuaan Mayer tarjosi aihetta Ufalle. Tuottaja
Erich Pommer innostui aiheesta välittömästi ja rekrytoi
elokuvan tekoon studion osaavimmat tekijät. Kameran taakse
istui massiivinen Karl Freund ja Neubabelsbergin studioille rakennetuista
tyylikkäistä kaupunkilavasteista puolestaan piti huolta
kaksikko Robert Herlth - Walter Röhrig.
Suuren Atlantic-hotellin ovella seisoo vanha, pöyhkeänkin
oloinen vahtimestari, joka on asemansa ansiosta kotikulmillaan kunnioitettu
ja ihailtu mies. Kaikki kuitenkin muuttuu yhdessä yössä.
Mennessään aamulla töihin hän kokee järkytyksen:
ovella seisoo toinen mies. Hotellin johtaja on nimittäin sitä
mieltä, ettei vanhuksesta ole enää vanhaan tehtäväänsä.
Vastineeksi hän tarjoaa kevyempää työtä,
miestenhuoneen hoitajan virkaa. Vanhuksen elämä romahtaa
täysin.
Saksalainen elokuva kehittyi 1920-luvulla huimaa vauhtia. Muiden
maiden elokuvantekijöihin verrattuna saksalaisilla oli monia
etuja jotka mahdollistivat tämän. Hollywoodiin verrattuna
Saksasta puuttuivat elokuvantekoa rajoittavat, mielivaltaiset tuottajat,
joille hyvä elokuva oli ainoastaan sellainen, joka tuotti mahdollisimman
paljon voittoa. Ruotsin ongelmana olivat puolestaan rajalliset resurssit
sekä huippuosaajien vähyys. Ja kun Neuvostoliitto ja Ranskakin
olivat vielä toistaiseksi uinuvia jättiläisiä,
oli Saksa ihanteellisessa tilanteessa.
Viimeinen mies edustaa tämän kehityskaaren silloista
huippua. Jo alkukohtauksesta tulee selväksi, ettei kyseessä
ole tavanomainen mykkäelokuva. Kamera laskeutuu hissistä,
ajaa aulan poikki ja hotellin pyöröovista suoraan kadulle.
Elokuvaryhmän epävirallisesti lanseeraama liikkuva kamera
esittäytyy näin heti ensimmäisessä kohtauksessa
ollen sen jälkeen läsnä kaikkialla. Upea lopputulos
saatiin aikaiseksi kiinnittämällä kamera muun muassa
polkupyörän tavaratelineelle, hissiin sekä kuvaajana
toimineen Freundin vyötäisille. Viimeinen mies kerrotaankin
puhtaasti visuaalisin keinoin, elokuvan ainoa väliteksti tulee
vasta hieman ennen loppua.
Liikkuvan kameran prototyyppiä oli kokeiltu edellisvuonna
Sylvesterissä (1923), mutta Viimeisessä miehessä
se sai tunnistettavan muotonsa ja levisi koko maailman tietoisuuteen.
Uusi keksintö otettiin innostuneena vastaan ja se tuli vaikuttamaan
voimakkaasti elokuvatekniikkaan. Vuosikymmeniä on keskusteltu
siitä, kuka ansaitsee kunnian moisen keksinnön kehittämisestä.
Vaikka idea oli käsikirjoittaja Mayerin, jolle kuvallinen kerronta
oli ensiarvoisen tärkeää, niin vasta Murnaun jalostamana
se puhkesi kukkaansa. Freundin ammattitaito puolestaan mahdollisti
toteuttamisen.
Murnaun ajaton mestariteos on tarina nöyryytyksestä ja
ihmisarvon menetyksestä sekä samalla kuvaus yhteiskunnasta,
joka määrittää ihmisarvon työn, varallisuuden
sekä aseman mukaan. Tässä elokuvassa vanhuksen ihmisarvoa
symboloi ovimiehen korea puku. Ilman pukuaan hän ei ole mitään.
Kun naapurit saavat kuulla hänen surkeasta kohtalostaan, kaikki
muuttuu. Linkki heille tärkeään yläluokkaan
katoaa ja aiemmin niin arvostetusta ja kunnioitetusta vanhuksesta
tulee hetkessä hylkiö, jolle nauravat kaikki ja jonka
kanssa ei halua olla kukaan. Ovimiehen kohtalo vaikuttaa siis muihinkin
kuin häneen itseensä. Elokuvan lopetusta pidetään
Mayerin ivallisena kannanottona amerikkalaista elokuvaa kohtaan,
jonka edustajat olivat ulottamassa lonkeroitaan niin Ufaan kuin
koko Saksan elokuvateollisuuteenkin.
Monessa liemessä keitetty, jo vuonna 1914 elokuvan parissa
aloittanut Emil Jannings oli yksi kuuluisimpia saksalaisnäyttelijöitä
ja Viimeinen mies lukeutuu hänen siihenastisen elokuvauransa
kohokohtiin. Hänen roolisuorituksensa on jakanut katsojat kahteen
leiriin, toisten mielestä hänen ylinäyttelemistään
on tympäisevä katsoa. Omasta mielestäni Janningsin
roolisuoritus on enemmän kuin loistava. Hänen tulkintansa
nöyryytetystä ja murskatusta vanhuksesta, joka laahustaa
kotipihan läpi talon ihmisten ivanaurujen saattelemana, on
parasta Janningsia. Jannings teki Murnaun kanssa yhteistyötä
vielä kahdesti (Tartuffe,
Faust) ennen kuin molemmat
siirtyivät Hollywoodiin.
teksti: © 2004 Kari Glödstaf
(x)

|